Uudet osakesarjat nyt muunnettavissa

Yhtiön uuden yhtiöjärjestyksen mukaisesti osakkaat voivat esittää hallitukselle osakkeensa muuntamista.

A-sarjan osake on muunnettavissa uudeksi E-sarjan osakkeeksi, B-sarjan osake F-sarjan osakkeeksi ja C-sarjan osake G-sarjan osakkeeksi.

Uusien osakesarjojen etuna vanhoihin verrattuna on se, että osakkeen tuottamaa pelioikeutta voi käyttää entistä joustavammin. E-, F- ja G-osakkeissa nimetyn pelioikeuden käyttäjää voi vaihtaa kauden aikana kaksi kertaa. Toisin sanoen pelioikeudella voi kauden aikana olla jopa kolme eri käyttäjää. Uuteen yhtiöjärjestykseen ja uusiin osakesarjoihin voit tutustua täältä.

Yhtiön hallitus on päättänyt antaa ensivaiheessa muunnettavaksi 250 osaketta. Muuntomaksuksi on päätetty 30 euroa / osake.

Ilmoitus osakkeen muuntamisesta tulee tehdä kirjallisesti 15.2.2019 mennessä sähköpostitse osoitteeseen: toimisto@tgk.fi tai postitse osoitteeseen: Tuusulan Golfklubi Oy, Rantatie 2, 04310 Tuusula.

Mikäli osakkeita tulee muunnettavaksi suurempi määrä kuin 250 kpl, valitaan muunnettavat osakkeet yhtiöjärjestyksen mukaisesti arpomalla.