Tuusulan Golfklubin lyöntipelimestaruudesta pelattiin 17-18.8.

Mestaruuskilpailut 2019 pelattu.

Kauden 2019 lyöntipelimestaruudesta pelattiin kaikkiaan kuudessa eri sarjassa ja kilpailu pelattiin kaksi päiväisenä. Miesten sarjassa, eli A-sarja, kilpailu koostui kolmesta 18-reikäisestä kierroksesta ja muissa sarjoissa pelattiin 18+18-reikää. Finaalikierrokset pelattiin käännetyssä paremmuusjärjestyksessä. Kenttä oli jälleen kisoja varten erinomaisessa kunnossa, kiitos kentänhoidolle.

Miesten sarjassa ensimmäisen kierroksen jälkeen oli tasaista, kärjessä pelattiin muutaman lyönnin eroilla ja kaikki 11 pelaajaa oli 10 lyönnin sisällä. Lauantain toisella nähtiin hienoja nousuja, kun Matias Rantala ja Joel Talusén pelasivat molemmat viisi lyöntiä paremmat tulokset ja näin jakoivat toisen sijan. Ensimmäisen päivän jälkeen johdossa tasaisen varmalla suorituksella 72+73 oli Samuli Rantala. Kolmannelle kierrokselle lähdettiin hienosta asetelmasta, kun noin puolella sarjan pelaajista oli hyvät mahdollisuudet nousta kärki kolmikkoon. Samuli Rantala pelasi itsensä mestariksi kierrostuloksilla 72+73+74 (219) eikä antanut muille oikein edes mahdollisuuksia. Kamppailu toisesta ja kolmannesta sijasta oli erittäin tiukka Joelin ja Matiaksen kesken. Pojat pelasivat kaikki kolme kierrosta samoilla tuloksilla 78+73+75 lyöntiä, hopea ratkesi Joelin hyväksi paremmalla viimeisen kierroksen sisääntulolla.

Naisten sarjassa oli 7 osallistujaa ja oli mukava nähdä mukana myös uusia tyttöjä, jotka lähtivät rohkeasti mukaan taistelemaan mestaruudesta. Ensimmäisen kierroksen jälkeen johtopaikkaa piti hallussaan Cia Lehtinen 89 lyönnillä, toisena oli Mervi Kilpikoski (90) ja kolmantena Taru Åkesson 91 lyöntiä. Toisena päivänä Tarun peli kuitenkin kulki Ciaa paremmin ja sarjan voittajaksi pelasi 179 lyönnillä Taru Åkesson. Toiseksi pelasi Cia Lehtinen yhteistuloksella 180 lyöntiä, yhden lyönnin erolla voittajaan. Kolmanneksi pelasi Veera Koskinen tuloksin 92 lauantaina ja 93 sunnuntaina, yhteensä 185 lyöntiä.

Jatkolyönti kahdesta sadasta metristä.

Seniorinaisissa pelattiin yhdessä sarjassa N50. Ensimmäisellä kierrokselle Raija Kyhälä näytti muille kaapin paikan pelaamalla 81 lyöntiä, eroa toisen sijaan oli 13 lyöntiä. Raija vei seniorinaisten mestaruuden ylivoimaisesti kierrostuloksilla 81 ja 79 lyöntiä, yhteistuloksella 160. Toiseksi pelasi Sirkka Hyytiäinen tuloksella 187 (94+93). Kolmanneksi tuli Eija Utriainen tuloksella 102 (98+94)

Seniorimiehissä mukana oli 52 pelaaja ja kilpailu pelattiin kolmessa eri sarjassa, M50, M60 ja M70. Kaikissa sarjoissa kärkitulokset olivat erinomaisia. Tiukin taistelu kiertopalkinnosta käytiin M60 sarjassa, jossa voittajaksi pelasi Kalevi Kyhälä erinomaiselle tuloksella 162 lyöntiä, kierrostuloksilla 86+72. Toiseksi pelasi Lassi Kaipio ja kolmanneksi Lasse Korppi tasatuloksilla 163 lyöntiä. Toinen sija ratkesi Lassin paremmalla toisen kierroksen tuloksella 80 lyöntiä.
Miehet 70 sarjassa voiton vei Martti Miettinen tasaisella 75+75 suorittamisella, yhteistulos 150 lyöntiä toi eroa toiseksi tulleeseen Pentti Paajaseen lopulta 16 lyöntiä ja kolmanneksi pelanneeseen Juhani Kovalaiseen 18 lyöntiä.
M 50 sarjassa kärkikolmikko pelasi tasaisen varmasti 7-alkuisia kierroksia joista tuloksilla 73+75 voittajaksi itsensä selvitti Hannu Torola. Toiseksi Timo Nurmiainen yhteistuloksella 155 ja kolmanneksi 157 lyönnillä Olli Valkama.

Kiitos kaikille osallistujille ja suuret onnittelut mestareille 2019!

 

Miehet: Joel Talusen, Samuli Rantala ja Matias Rantala
Naiset: Veera Koskinen, Taru Åkesson ja Cia Lehtinen
Naiset 50: Sirkka Hyytiäinen, Raija Kyhälä ja Eija Utriainen
Miehet 50: Timo Nurmiainen, Hannu Torola ja Olli Valkama
Miehet 60: Lasse Korppi, Kalevi Kyhälä ja Lassi Kaipio
Miehet 70: Pentti Paajanen, Martti Miettinen ja Juhani Kovalainen