Tiistaina 21.7. viheriöiden pystyleikkaus ja hiekoitus

Tiistaina 21.7. teemme viheriöille pystyleikkuun, jonka yhteydessä myös hiekoitamme viheriöt. Pyrimme tekemään työn siten, että siitä aiheutuisi pelaamiseen mahdollisimman vähän häiriötä.

Pystyleikkuilla pyritään parantamaan ruohon ja ruohonjuurien kasvuolosuhteita, purkamaan maan tiivistymistä ja poistamaan kasvualustasta kuollutta ruohoa, eli orgaanista materiaalia. Tämä kuiduksikin kutsuttu materiaali muodostuu ajan saatossa nurmipinnan alle, ruohon ja kasvualustan väliin. Liiallinen kerros kuitua aiheuttaa monia ongelmia ruoholle itselleen ja pelipinnan laadullekin. Pystyleikkuulla saadaan myös vaakatasossa kasvavat ruohonkorret nostettua pystyyn ja leikattua pois.

Hiekoituksella tasataan viheriön pintaa ja parannetaan viheriön kasvualustan rakennetta, joka parantaa ravinteiden, ilman ja veden kulkeutumista kasvualustassa. Hiekoitus myös tekee viheriön pinnasta hieman napakamman.

 

-Kentänhoito