Tasoitusjärjestelmä tulee uusiutumaan ensi kaudelle – World Handicap System käyttöön

Golfia pelataan maailmanlaajuisella tasoitusjärjestelmällä (WHS) vuodesta 2020 alkaen. Suomessa uusi järjestelmä otetaan käyttöön 1. tammikuuta 2020 alkaen. Muutos on merkittävä, sillä tällä hetkellä käytössä on kuusi järjestelmää: eurooppalainen, yhdysvaltalainen, brittiläinen, australialainen, eteläafrikkalainen ja argentiinalainen malli. Uusi järjestelmä perustuu rakenteeltaan pitkälti Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa voimassa olevaan USGA:n nykyjärjestelmään.

Tasoitusjärjestelmän säännöt eivät ole vielä julkisia, koska aineistoon tehdään viimeisiä hienosäätöjä. Suomen Golfliitto kääntää parhaillaan tasoitusjärjestelmän sääntöjä ja valmistelee Suomi Golfia muutokseen.

Perusperiaate uudessa järjestelmässä kuitenkin on, että pelaajan tasoitus lasketaan 20:n viimeksi pelatun kierroksen ajalta, kahdeksan parhaan kierroksen perusteella. Tämä tarkoittaa, että kaudella 2018-2019 pelatut kierrokset tulevat vaikuttamaan kauden 2020 tasoituksen määräytymiseen. Mitä enemmän jätettyjä tasoituskortteja, sitä tarkempi on oma tarkkatasoitus.

Tasoitusjärjestelmä ei vaikuta kenttien slope-määritykseen, vaan pelitasoitus löytyy jatkossakin kenttien slope-taulukosta.

R&A:n sekä USGA:n WHS.com sivulle julkaistaan ajantasaista tietoa uudesta järjestelmästä ja sen käyttöönotosta.

Suomen Golfliiton virallinen WHS-sivu, josta selviää hyvin tasoituskierrosten vaikutuksen tarkkatasoitustuksen määräytymiseen.

 

Kuinka WHS-laskenta toimii

WHS-tasoitusjärjestelmässä tasoitus lasketaan pelaajan 20:n viimeksi pelatun tasoituskelpoisen kierroksen ajalta. Laskennassa otetaan huomioon jakson kahdeksan parasta kierrosta, mutta suoraan kierrostuloksista tasoitusta ei vielä lasketa.

Tasoitus määräytyy varsinaisesti tulosten sekä pelatun kentän ja kierroksella käytetyn tiin Slope ja Course Rating -arvojen sekä kierroksen olosuhteita tarkastelevan PCC-laskennan (Playing Conditions Calculations, vastaa nykyistä CBA-laskentaa) huomioon ottavien score differential -arvojen perusteella. Myös tavallisesta selvästi poikkeavat tulokset otetaan tasoituslaskennassa huomioon.

Varsinaiset kierrostulokset lasketaan ensi vuodesta alkaen lyöntipelituloksina nykyisen pistebogey-tuloksen sijaan. Ellei pelaaja onnistu tekemään reiällä vähintään nettobogia, hänen lyöntipelituloksensa kyseiseltä reiältä on nettotuplabogey eli alhaisin tulos, jolla pelaaja saisi nykyisessä järjestelmässä nolla pistebogey-pistettä.

Pelaajan kierrostulos muodostetaan hänen reikäkohtaisten bruttotulostensa summana laskemalla yhteen yksittäiset reikätulokset ilman tasoituslyöntejä, mutta kuitenkin niin että yksittäisellä reiällä pelaajan suurin mahdollinen tulos on hänen kyseisen reiän nettotuplabogiaan vastaava lyöntimäärä.

Tästä kierrostuloksesta lasketaan seuraavaksi niin sanottu Score Differential -arvo seuraavalla kaavalla:

(tulos–course rating)*113/slope rating = score differential -arvo