PING Open pelattiin lauantaina 21.8. – kilpailussa tehtiin kaksi hole in onea

Perinteeksi muodostunut PING Open pelattiin tällä kaudella vasta elokuun lopussa. Syynä muuttuneeseen peliajankohtaan oli kesällä pelattu PING Open kiertue, josta voittajaparit kutsuttiin Tuusulan Golfklubilla pelattuun finaaliin. Kiertueen kilpailut pelattiin pariscramblena, mutta finaalin pelimuotoina säilytettiin perinteiset pistebogey sarjat miehille ja naiselle sekä yleinen scratch-sarja.

Kilpailupäivän sääennustetta varjosti mahdolliset ukkoskuurot, mutta tällä kertaa niiltä säästyttiin ja kilpailu saatiin pelattua keskeytyksettä vaihtelevassa loppukesän säässä. Kenttä oli kuitenkin viikonlopun sateiden jäljiltä sen verran kostea, että siirtosääntö oli voimassa.

Tulostasoon tämä ei kuitenkaan suuremmin näyttänyt vaikuttavan. Yleisen scratch-sarjan parhaan tuloksen teki Golf Talman Tero Kosunen pelaamalla kentän pariin (71). Toiseksi tuli Jaakko Surama (SHG) 75 lyöntiä ja kolmanneksi TGK:n Christopher Rehn 76 lyönnillä.
Miesten pistebogey sarjassa kärki olikin siiten tasaisempi. Kolmanneksi pelasi Tomi Limmonen 39 pisteellä. Toiseksi tuli tasatuloksella 40 pistettä Masi Majaneva ja voittajaksi Jukka Hätönen, hieman pienemmällä tasoituksella.
Naisten sarjassa kärjen erot olivat hieman selkeämmät. Voittoon 39 pisteellä pelasi TGK:n Nakkham Siriwan, toiseksi Tuija Teivo (TGK) 37 pistettä ja kolmanneksi SHG:n Jay Lee pelattuaan tasoitukseensa 36 pisteellä.

Päivän muita onnistujia olikin sitten kolme kappaletta. Erikoiskilpailuna pelattiin väylällä 15 lähimmäksi lippua kisa, jossa tarkimman avauksen löi Kai Somppi 428 cm päähän lipusta. Päivän tarkimmista suorituksista vastasivat kuitenkin väylällä kaksi onnistuneet Hannu Krook ja Kari Kumpulainen. Molemmat herrat nimittäin tekivät hole in onet kyseisellä väylällä! Onnittelut!

Kiitos kaikille osallistujille sekä PING ja Taru Åkesson kisan sponsoroinnista ja järjestelyistä!

 

PING Open 2021 ja päivän onnistujat