Pauli Niemelä pelasi viikkokilpailun voittoon

Toukokuusta elokuun loppuun asti pelatussa viikkokilpailussa kunkin viikon kahdeksan parasta pelaajaa saivat pisteitä sijoituksensa mukaan seuraavasti: voittaja 10 pistettä, toinen 8 pistettä, kolmas 6 pistettä, neljäs 5 pistettä, viides 4 pistettä, kuudes 3 pistettä, seitsemäs 2 pistettä ja kahdeksas 1 pistettä. Lopputuloksissa kuusi parasta pistettä muodistivat kokonaispistemäärän.

Kauden 2016 viikkokilpailun voitti selvin lukemin Pauli Niemelä, joka otti jopa seitsemän viikkovoittoa ja keräsi kokonaisuudessaan täydet 60 pistettä. Toiseksi sijoittui Jorma Seppälä 52 pisteellä ja kolmanneksi Juha Innanen 45 pisteellä. Viikkovoittoja keräsivät myös Juhani Naumanen, Juha Millaskangas, Robi Lindholm ja Osmo Räsänen.

Viikkokilpailun kolme parasta sekä kunkin viikkokisan viikkovoittajat palkitaan Proshopin lahjakorteilla. Lahjakortit ovat noudettavissa caddiemasterilta.

Onnittelut voittajille!

Pistetaulukko

Viikkokilpailu 2017

Viikkokilpailua pelattiin tänä vuonna 15 viikon ajan toukokuusta elokuun loppuun. Viikkokilpailun konsepti uudistui viime kaudelta niin, että se pelattiin maanantain sijaan kahtena päivänä tiistaisin ja keskiviikkoisin. Uudistus ei kuitenkaan houkutellut mukaan lisää viikkokisailijoita vaan pelaajamäärä väheni viime vuodesta. Mikäli teillä on ehdotuksia viikkokilpailun “elvyttämiseksi” ensi vuotta ajatellen, niin laittakaa palautetta toimiston sähköpostiin, toimisto@tgk.fi.