Kilpajuniorien kausi alkoi vauhdikkaasti

Tuusulan kilpajuniorit avasivat kauden huhtikuun viimeisenä viikonloppuna kahdella taholla.

Junnu-camp

Kisakauden ”viimeistelyleiri” – Junnu-camp – järjestettiin Tuusulan omalla kentällä Arin vetämänä. Leiri järjestettiin ensimmäistä kertaa ja päivät onnistuivat erinomaisesti. Treeni- ja kisapäivistä tulossa kuvia sivuille tänne lähiakoina.

FJT Invitational Kullo

Golfliiton kisakausi avattiin 27.- 28.4. Kullossa kauden ensimmäisellä FJT-osakilpailulla. Paikalla oli yhteensä 78 tyttöä ja poikaa mittelemässä paremmuudesta.

Ensimmäisen päivän aikana pelattiin 36 reikää kauniissa kevätsäässä. Päätöspäivän kierros pelattiin vastaavasti navakassa ja viileässä tuulessa.

Tuusulasta kisaan osallistui kolme poikaa; Joel Talusén, Matias Rantala ja Oskari Mölkänen. Omista pojista korkeimmalle sijalle nousi Joel tuloksella +6 (75-74-73).

Ensimmäisen kierroksen alkupuolen triplabogeyn jälkeen Joel teki nousua kohti kärkikymmenikköä viiden birdien suoralla. Hyvä viimeinen kierros vaikeissa olosuhteissa nosti sijoitusta kahdeksan sijaa ja Joel oli lopulta hienosti viides.

 

Kisan tulokset kokonaisuutena https://golf.fi/kilpagolf/kilpailukalenteri/#/competition/1776917/results

 

Kullon kisan kärkiviisikko; vasemmalta Joel Talusen 5. sija, Markus Luoma (HGK) jaettu 3. sija, kisan voittaja Jesse Saareks (Koski-Golf), Oskar Darlington (Vuosaari Golf) jaettu 3. sija sekä Kevin Jegers (Niitvälja) 2. sija.

 

Joelin omat kommentit viikonlopun kulusta:

”Kisan alku oli vaikea. Onneksi pystyin kokoamaan itseni ja pelattua hyvin loppuun asti. Lauantain toinen kierros oli uuvuttava, mutta sain kuitenkin pidettyä vireystilan korkealla. Viimeinen kierros oli olosuhteisiin nähden hyvä ja sain aikaan paljon birkkuja. Oli kiva aloittaa kausi tälläisellä sijoituksella.”

 

Oskarin mietteet viikonlopusta:

”Peli kulki viikonloppuna vaihtelevasti. Ekalla rundilla tuli monta birkkua mutta vastapainoksi myös paljon bogeja. Toinen rundi kulki paremmin mutta kolmannella tuntui ettei mikään onnistunut. Oli kuitenkin kiva päästä avaamaan kisakausi jo huhtikuussa.”

Matias Rantala valmistautumassa koitokseen Kullon puttigreenillä.
Oskari Mölkänen avauslyönnissä (kuva Annika Nykänen, Golfliitto)