Kentänhoidon kuulumiset 17.5.

Kevät on jo pitkällä ja kentän kuntokin alkaa pikkuhiljaa olla sillä tasolla, jossa sen haluamme tähän aikaan kaudesta olevan. Kevät on ollut todella kuiva jälleen ja se näkyy esimerkiksi joillakin väylillä. Kevään kylmät ilmatkin ovat vaikuttaneet osaltaan siihen, että kenttä ei ole toipunut talvesta aivan niin nopeasti, kuin olisimme toivoneet.

Tällä hetkellä tilanne kuitenkin näyttää hyvältä ja pääsemme ensiviikon maanantaina tekemään viheriöille kauden ensimmäisen pystyleikkuun ja hiekoituksen. Kauden ensimmäinen hiekoitus tehdään hieman totuttua suuremmalla hiekkamäärällä. Viheriöt harjataan hiekoituksen jälkeen, jotta hiekka saataisiin tasoittumaan mahdollisimman tasaisesti ja täten ei häiritsisi pelaamista.
Väylän 10 viheriö saadaan pelikuntoon 22.5. alkaen, joten kaikki viheriöt ovat sen jälkeen auki.

Kastelujärjestelmän kaapeloinnin uusiminen on saatu pieniä viimeistelyjä vaille valmiiksi. Tästä kuuluu suuri kiitos vapaaehtoisille talkoolaisille, jotka ovat olleet peittämässä työn jälkiä.

Kentällä on vielä muutamia keskeneräisiä töitä muun muassa kahdeksannen väylän vesiesteen laajennustyön viimeistely. Nämä keskeneräiset työt tullaan saattamaan loppuun mahdollisimman pian seuraavien viikkojen aikana.

 

Kentänhoito