Kapteenin kauden aloitus terveisiä

Uusi kausi on taas alkanut rakkaan harrastuksemme parissa. Meidän peliporukalla se lähti vauhdikkaasti käyntiin uudessa kohteessa Turkin Belekissä, jossa kiersimme vajaa parikymmentä kierrosta kymmenen päivän aikana. Ei jäänyt kuin hyvää sanottavaa Turkista, tämän kokemuksen perusteella voin suositella. Shoe shoe! Kotimaahan oli mukava tulla pääsiäisen lopuksi, kun kausi oli jo aluillaan. Ehdin myös jo maistelemaan uuden klubiravintolan antimia, annos oli suorastaan herkullinen! Oma kenttämme on loistavassa kevätkunnossa ja paranee koko ajan. Kentän merkintöjen keväthuolto on vielä hieman kesken tätä kirjoitettaessa. Pituusmittoja puuttuu, ne laitetaan pikimmiten, myös estealueiden merkintöjä parannetaan edelleen.

Sääntöilta keräsi mukavan porukan uusien sääntöjen pariin, ja uusien sääntöjen myötä myös paikallissäännöt menevät uusiksi. Ne on jo hahmoteltu ja julkaistaan heti kun saamme viimeisteltyä ne julkaistavaan kuntoon. Punaisen estealueen vastepisteen vapautuminen, joka poistui golfin säännöistä, laitetaan meille voimaan paikallissäännöllä ainakin väylille 6 ja 16. Tämä mahdollistaa sen, jos pallo menee kyseisillä väylillä vasemman puoleisesta outista estealueelle, voi jatkaa vastepisteestä. Muutoinhan joutuisi jatkamaan edellisen lyönnin paikalta, ellei jatka vesiesteestä. Harkitsemme sääntöä myös väylälle 15, vaikka siinä ei outtia olekkaan.

Uudet mallipaikallissäännöt mahdollistavat myös paikallissäännön esimerkiksi käyttäytymisen suhteen, eli voitaisiin määritellä rangaistuksia esimerkiksi kiroilusta. Emme ole tähän lähdössä. Tällaisia ongelmia meillä ei yleisesti ole ollut, ja säännöt antavat joka tapauksessa työkaluja, jos ääritapauksia ilmenee.

Seuraotteluista SHG sovittu lauantaille 1.6. Lakiston kentälle. Pelimuotona SHGn kanssa on henkilökohtainen reikäpeli. Tarvitsemme kaikkien tasoitusryhmien pelaajia, miehiä ja naisia, tervetuloa mukaan! Olisi myös mukava saada junioreita mukaan. Haastankin tässä juniorit, jotta saisimme jokaiseen otteluun ainakin yhden juniorin. Muut seuraottelut eli Keimola ja Talma, jotka pelataan tänä vuonna kotikentällä, ovat työn alla.

Viikkokilpailua on tarkoitus pelata kesäkuusta elokuun loppuun. Viime vuoden Golf Liiga viikkokilpailu ei kerännyt hyvin osanottajia, joten palaamme enemmän vanhan kaltaiseen formaattiin. Viimeistelemme tämän, ja julkaisemme ohjeet, palkinnoista kerromme myös myöhemmin. Todennäköisesti pelaamme yhdellä pistebogey sarjalla siten, että 13 viikon ajalta otetaan kuuden parhaan kierroksen tulos huomioon. Tähän ehtii antaa vielä palautetta, kilpatoimikunta kokoontuu 15.5.

Uuden kauden alussa muistuttelen muutamasta asiasta. Tervehditään toisiamme aktiivisesti, tällä luomme hyvää henkeä. Korjataan alastulojäljet griinillä, ja divotit väylällä, ota myös näkemäsi roskat ja kuskaa ne lähimpään roskikseen. Jos otat estealueen paalun pois, palauta se takaisin. Pidetään pelinopeus yllä, se onkin ollut taas huippuluokkaa mitä olen itse kerinnyt kiertämään. Lisäksi pidä äänijänteet kunnossa jotta FORE! kajahtaa tarvittaessa. Turvallisuus on ykkösasia, älä lyö jos et ole varma että väylä on vapaa.

 

Hyvää alkanutta golfkautta kaikille, nähdään kentällä!

Terv,

Juha