Juniorien toiminta käynnistynyt todenteolla

Tuusulan Golfklubin junioritoiminta on entistäkin runsaampaa vuonna 2021. Tekemisen meininki on näkynyt jo huhtikuun alusta alkaen harjoitusalueella useana päivänä viikossa. Ala-asteikäisiä lapsia käy rangella viikottain Tuusulan kunnan ja golfklubin yhteisen iltapäiväkerhotoiminnan myötä. Myös perinteinen harrasteryhmätoiminta on alkanut jälleen toukokuun alusta n. 30 lapsen voimin. Lisäksi arkipäivisin toukokuun aikana Etelä-Tuusulan alakoulujen liikuntunnin ohjelmassa on tutustumista golfiin. Näitä innokkaita junioreita tulemme toivotavasti näkemään myöhemminkin seuramme riveissä.

TGK:n kilpajuniorit aloittivat kauden su 3.5. omalla kentällä järjestetyn treenipäivän aikana. Tänä vuonna junnucampin teemana olivat joukkuepelit. Kilpajuniorit pelasivat 18-reiän kierroksen aikana 2-hengen joukkueina Scramblea, Fourballia ja Foursomea, kutakin 6 reikää.

Vastaava joukkuepelien kimara nähdään Golfliiton Future Liiga -kisakiertueella ja näin TGK:n junnucamp toimi harjoitusareenana Future Liigaan osallistuville pelipareille.

Anastasia Hekkonen, Matias Rantala ja Joel Talusén osallistuivat Vappu-viikonloppuna kauden enimmäiseen Finish Junior Tour -osakilpailuun Kullossa. Tuusulalaisista kisassa parhaiten onnistui Matias pelaten hyvän tuloksen +5 (73-74-74). Matiaksen sijoitus oli T14. Anastasian ja Joelin kisatuntuma oli vielä hakusessa Kullossa ja katse heillä on jo seuraavassa kisassa.

Toukokuussa kilpajuniorit kisaavat Keski-Uudenmaan JunnuTourilla, Future Liigassa, Future Tourilla, FJT:llä ja Finnish Tourilla sekä Estonian Amateur Open -kisassa EG&CC kentällä.

TGK:n kilpajuniorien isännöimä Beat the Junnu -tapahtuma järjestetään su 6.6. Tapahtumatuotoilla katetaan juniorien fysiikkavalmennusta talvikauden aikana. Tervetuloa nauttimaan päivästä !

Mukavia harrastushetkiä ja hyviä kisakierroksia toivotellen,