Joel ja Matias onnistuivat kovassa seurassa Helatorstaina

Matias ja Joel suunnittelemassa finaalikierroksen ensimmäistä lyöntiä.

Helatorstaina 21.5.2020 Espoo Ringside Golfin kentälle kokoontui joukko Suomen golfparhaimmistoa. Janneniska Championship -kilpailussa oli mukana 30 paria, joista noin puolet oli kovanluokan ammattilaisia. Kisan pelimuoto oli ainutlaaatuinen formaatti. Ensimmäinen ”karsintakierros” pelattiin kolmella eri nelinpelimuodolla – scramble, best ball sekä foursome. Finaalikierrokselle (5 reikää) pääsi mukaan 12 parasta paria ja se pelattiin fousomena.

Tuusulan Golfklubia kisassa edusti kaksi paria; Mid Tour -pelaajat Samuli Rantala-Aaro Mönkkonen ja junioripelaajaamme Joel Talusén- Matias Rantala.

Pari Joel Talusén-Matias Rantala esitti erittäin hyviä otteita koko päivän ajan tuulisista oloista huolimatta. Tämä oli molemmille pojille kesäkauden ensimmäinen kisa.

Joel ja Matias selviytyivät ensimmäiseltä kierrokselta 12 parhaan parin joukkoon (sijoituksella T10) ja olivat siis mukana finaalivaiheessa.

Heidän 5-reiän finaalin (foursome) tulos oli PAR, mutta lopullinen sijoitus jäi kuitenkin epäselväksi, sillä järjestäjien tulospalvelu sekosi iltapäivän aikana.

Poikien oma kommentti päivästä: ”Pelasimme molemmat hyvin ja missit olivat pieniä. Pelaaminen oli hauskaa ja mietimme lyöntivalintoja yhdessä, joten onnistuimme joukkueena erinomaisesti. ”

Finaalireikien jälkeen voittajaksi selviytyi pari Kakko-Pulkkanen. Lue lisää kisapäivästä.

Leaderboard kisan ensimmäisen kierroksen jälkeen.