Hyvät TGK ry:n Jäsenet

Tarkkaavaiset lukijat varmaan huomasivat, että ”Jäsenet” on kirjoitettu isolla alkukirjaimella.  Tämä on minulta tietoinen teko eikä mikään kirjoitusvirhe. Te kaikki olette yhdistykselle tärkeitä henkilöitä, koska ilman jäseniä ei yhdistystämme olisi olemassakaan. Tuusulan Golfklubihan on kilpaurheiluseura, jonka tehtävänä on golffiin liittyvä koulutus-, kasvatus- ja kilpailutoiminta.

Meillä koulutustoiminta on ulkoistettu TGK Golf Schoolille, ja on todettava, että kyseinen golfkoulu on hoitanut oman osuutensa kiitettävästi.  Koulutuksen tuloksena ovat meidän juniorimme pärjänneet valtakunnan tasolla mainiosti Future Tourilla aina yhdeksänvuotiaista kuusitoistavuotiaisiin asti. Myös edistyneempien pelaajien Junior Challenge Tourilla on pärjätty. Minulla onkin ilo kiittää Heiniä ja Aria avustajineen junioreille tehdystä hienosta valmennustyöstä.  Menestyneiden junnujen nimilista on pitkä. Tässä heistä muutamia Oliver, Anssi, Noora, Joel, Jesper, Oskari, Petri, Juho, Eelis, Kristian, Ville. Listaa voitaisiin jatkaa loputtomiin. Kiitos myös junnujen tärkeälle taustajoukolle, Junioritoimikunnalle. Se on organisoinut kuljetukset, muonitushuollon ja kaikki muut aputoiminnat kauden aikana.

Minulla oli tarkoitus käydä läpi mennyttä pelikautta, mutta tuo nuorison menestyskausi sotki ajatusmaailmani. Anteeksi sivuhyppäys, onhan junioritoiminta kuitenkin yksi tärkeimmistä tehtävistä seuramme toiminnassa.

Nyt menneeseen kauteen

Kausi ei ollut mitenkään suotuisa ilmojensa puolesta. Jouduimme odottelemaan peli-ilmoja aika pitkään kunnes joku kertoi kesän 2017 olevan peruutettu.  Alkukesän kuivista ajoista saimme nauttia touko-kesäkuussa (oli muuten mahtavia draiveja, eikä rulleista meinannut loppua tulla), mutta sitten märkäkausi alkoi. Ei koskaan tiennyt tuleeko vettä vai ei. Kyllä Tuusulassakin kuitenkin pelaamaan pääsi ja kenttäkin saatiin mainioon kuntoon ennen mestiksiä.

Tuusulassa päästiin järjestämään kaikki kilpailukalenteriin merkityt kilpailut, ja olosuhteet olivat moitteettomat kaikissa kilpailuissa. Voittajat saatiin selville ilman protesteja. Saimme tänä vuonna järjestämisvastuun myös Suomen Golfsenioreiden Tour 70/75 -osakilpailulle. Tämä oli samalla tunnustus kilpailujen hyvistä järjestelyistä kaudella 2016, kun järjestimme N60-Tourin osakilpailut sekä M70-reikäpelit. Kiitokset vapaaehtoisille.

Senioreilla oli kausi 2017 hieman vaisumpi aikaisempiin kausiin verrattuna.  Meillä oli kuitenkin myös ilonaiheita. Vakiomenestyjämme valtakunnan tasolla ja nyt myös Euroopassa on Martti Miettinen.  Euroopan joukkuemestaruuskilpailussa M70 scr-sarjassa Mara oli viides ja Suomen Tour70-kisassa samoin viides. Upeita sijoituksia molemmat. Jaakko Hakala oli hienosti kymmenen joukossa Suomen mestaruuskilpailujen M75-sarjassa Kulloossa.

Kilpailuista muihin hienoihin asioihin

Hienot naisemme ovat ottaneet ohjat käsiinsä ja elvyttäneet Klubitoimikunnan, ja tulosta on odotettavissa. Jo nyt on ensimmäiset talkoot pidetty ja uuttakin on näköpiirissä. Annetaan tekojen puhua puolestaan.

Olemme saaneet jäsenemme näköala- ja vaikuttamispaikalle Suomen Golfliiton hallitukseen. Suomen Golfliiton Uudenmaan alueen kokous 12.10. valitsi seuramme jäsenen Rauno Pusan ehdokkaakseen hallitukseen.  Samalla saanen toivottaa Raunon tervetulleeksi seuraamme.

Jäsenet, tehdään seurastamme mielenkiintoisa golfyhteisö.  Arvostetaan toisiamme ihmisinä ja kilpaveikkoina sekä jätetään turhat narinat kentän ulkopuolelle. Ennen tulevaa akkujen lataamisaikaa pidämme vielä syyskokouksen marraskuun lopulla.

Älkääkä unohtako talviharjoittelua. Jos eivät omat keinot riitä, niin Heini ja Ari auttavat teitä saavuttamaan tavoitteenne.  Käyttäkää hyväksenne hienoa talviharjoittelutilaamme vanhalla klubilla.  Omasta kokemuksesta voin sanoa, että simulaattorissa pelaaminen on ihan mielenkiintoista ajanviettoa ja samalla harjoittelua. Suosittelen kokeilemaan.

 

Toivotan kaikille mukavaa talvikautta.

TKG ry

pj Pentti Paajanen